tiistai 14. elokuuta 2012

Reimaa testiin

 
Sain taannoin Reimalta mukavan yhteydenoton, jossa tiedusteltiin, olisinko kiinnostunut testaamaan Reiman tuotteita!  No tokihan tällainen mahdollisuus minua ilahdutti, ja mieluusti lähdin testailuun mukaan! Hanskoista tuntuu aina olevan pulaa, joten valitsin testailuun kolmet hanskat. Housuista oli tarve Herra vihreällä ja Herra Ihan-samalla, joten reimatec-housut valittiin heille. Lisäksi otin omalla kustannuksella vielä neljännetkin hanskat sekä pipon Herra Ihan-samalle.


Koululaisille Reimatec® + -hanskat Magt. Sormikas-malli tuntuu olevan aivan ehdoton varsinkin 11v Herra Ihan-samalle. Hälle koko 7 on sopivan reilu *jos mulla ei olis kynsiä, niin ne olis mullekin hyvät - pitää muuten itsellekin joskus katsastaa näitä ;) oon joskus puistossa harmitellut omia surkeita hanskojani!*. 8-vuotiaalle Neiti Pinkille koko 4 on vielä reilu, mutta ei kuitenkaan liian iso.


Herra Keltaiselle otin mustat Reimatec® + -välikausirukkaset Calm kokoa 1. Ne on vielä reilut, mutta mahtuvatpahan ainakin ensi vuonnakin! Herra Vihreälle otin oranssit Reimatec®-välikausirukkaset Sora kokoa 3. Näissäkin on kasvunvaraa, muttei liikaa kuitenkaan! Otin "tahallaan" +-rukkaset ja tavalliset Reimatecit, jotta voin vertailla, onko käytössä eroa! :D


 Herra Vihreän mustat Reimatec®-housut Lauha on kokoa 104. Poikahan on n. 102 cm pitkä. Housut ovat juuri sopivat tähän syksyyn - keväällä eivät varmaan enää mene, mutta sitten siirretään ne pikkuveljen kaappiin! Housut istuvat kivasti tällaisellekin hoikkikselle. Henkseleitä saa hyvin säädettyä eivätkä jää löpöttämään.


Lahkeissa on vetoketjut. Jalassa muuten keväältä Reiman Shogun kengät, joissa ohuehko lämmin vuori. Nää alkaa olla ehkä liian pienet - voi olla että siirtyy suoraan Herra Keltaisen jalkaan syksyksi ;) Hassua, että pojilla on vaan 1½cm eroa jalkojen koossa!


Housut ja hanskat olin ajatellut tämän Molon softshellin kanssa. Eihän tuo hanskojen oranssi tietenkään täysin natsaa hupun oranssiin, mutta josko se nyt kuitenkin menisi ;) Kun sen pipon vielä jostain kotiuttaisin, niin tämä setti olisi sillä selvä!

 Herra Ihan-samalle otettiin mustat Reimatec® X -housut Navakka kokoa 140. Poikahan on n. 136 cm pitkä. Housut on juuri sopivan kokoiset - lahkeissa on vielä vähän kasvunvaraa, mutta ei liikaa, vaan lahkeissa olevilla tarroilla ne asettuvat sopivasti. Tuo X tuossa merkkaa sitä, että malli on suunniteltu koululaisille ja sopii erityisesti urheilulliseen menoon.

Pelkäsin, että housut olisivat liian isot vyötäröltä, kun tämä lapsi on todellakin luiseva, mutta hyvinhän tuon sai kiristettyä, vaikkei muuta säätöä ole kuin tarrat vyötärön sivuilla!

Sitten vielä turkoosi Reima® - pipo Leat. Ihan-sama on tykännyt koulussa näistä lippapipoista, ja tämä istuu kivasti päähän. Koko on 56 ja päänympärys hällä ehkä reilut 54cm.




Hanskoille otettiin heti vesitestaus, ja hyvinhän nuo pelitti, ja kädet pysyivät kuivina!



Ainakin näin tuoreeltaan housut vielä hylkii vettä eikä vesi imeydy ollenkaan, vaan jää tuohon pinnalle ja sen voi ravistaa pois.

Ja oliko peukku peukussa...

Iiihanaa kuravettä!

Me testaillaan näitä kamppeita nyt syksy, ja raportoin sitten talven tullessa, miten vaatteet on menossa kestäneet ja käyttäytyneet!

Minne veit mun pallon?

Mikä siinä Parperi-puskassa kiinnostaa?

Herra Keltaisen jemma!

Kannattaa pysyä linjoilla, sillä jotain kivaa on teillekin lukijoille luvassa ;D

Terkuin
Miima

26 kommenttia:

  1. Ai noi on ne "real kids" jotka niitä testaa ;).

    Testatkaahan kunnolla ainakin noi herra Vihreän housut :D. Me nimittäin jäätiin tuollaisia ilman kun pohdin liian pitkään niin hommataan sitten keväällä jos ja kun on tarve (oikeammin en siis uskaltanut hankkia niitä sovittamatta ja tietämättä miten tuon jalat venyy).

    Onhan meillä toki Reimatec-housut nyttenkin, kokoa 86 ja tuolle pätkäjalkaiselle mennee vielä syksynkin (toivottavasti se seuraavaksi kasvattaa jalkojaankin - muuten alkaa näyttää hassulta). Niihin ollaan ainakin tyytyväisempiä kuin Ticketin vastaaviin (jotka lepattavat lapsen jalassa ;)).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin että meiltäkin löytyy ihan oikeita lapsia ;D

      Kyllä housut tulee olemaan syksyn ykkösasu Herra Vihreälle tuon softshellin kanssa, joten eiköhän me niitten ominaisuuksista päästä selville ;)

      Poista
  2. Kivoja tuotteita olet saanut testiin :) Pääsääntöisesti olleet hyviä nuo hanskat, tosin on mulle sattunu valmistusvirheellisetkin, heti ekalla vuoti toinen hanska, mut sain kaupasta uudettilalle. PS. Eikös nuo sekä Sora että Calm ole molemmat Reimatec + rukkasia, jo kuvankin perusteella? Ihan samat tuotetiedotkin. Vai oonko väärässä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Sora ei ole +rukkanen, vaan tosiaan Reimatec. Calm on Reimatec+. Tuotetiedot tosiaan näyttää ihan samalta, mutta Reiman sivuilta löytyi sellainen tieto, että + vaatteissa on Reimatec-ominaisuuksien lisäksi äärimmäisen kestävä Duraplus-materiaali. Tätä halusinkin nyt käytännössä nähdä, että löytyykö hanskojen väliltä eroja :)

      Poista
  3. Tosi kiva, kun sait kokeiluun! Hanskoista on kiva saada käyttökokemusta-meillä ei ole niitä ollut ja jäi sitten tilaamatta. Meijänki toinen Reimatec paketti odottaa postissa (tuli viime viikolla, kun oltiin reissussa) ja kovasti suunnittelen lähtöä hakemaan sitä:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kyllä oli kiva juttu! :D Itteeni kanssa kiinnosti nämä hanskat, kun meilläkään ei ole vielä ollut, ja monet niitä kehuu!

      Poista
  4. Ahaa, no outoa kun noissa on molemmissa sama merkki - kuvassasikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :O No niinpä onkin! En ollut huomannutkaan - oletin, että kun ei verkkokaupassa nimessä ole + eikä myöskään lähetyslistassa, että se sitten on tavallinen Reimatec! No mutta - ilmeisesti Sorakin sitten on +rukkanen, kun kerran hanskassa itsessään on merkki! :D

      Poista
  5. Kiva, kun olette päässy testaamaan! Meillekin kelpaisi jotakin testiin.;)

    Meillä on kyllä toisaalta testattu noita jo 4.5vuotta ja tyytyväisiä ollaan oltu.;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä näitä ihan mielellään testailee :) Kiva kuulla, että teiltä löytyy hyviä kokemuksia!

      Poista
  6. Nuo sormikas mallin välikausikäsineet on ihan parhaat. Meillä ei neiti 5v suostuisi muita käyttämäänkään, eikä varsinkaan rukkasmallisia! Kestävät kulutusta tosi hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kuulla! Meillä viime vuonna tyttö käytti vielä ekaluokalla rukkasia ihan mutisematta - saapa nähdä mikä on tilanne nyt tokaluokalla! :D

      Poista
  7. Noi on kyllä ihan parhaita hanskoja, niitä kun voi siellä vesiämpärissä uittaa eikä tarvi pelätä että vesi menee läpi. Meillä taitaa tulla kahdeksas vuosi kun jossain muodossa käytetään Reimaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisää hyviä kokemuksia, kiva! Meillä ei käytetä kurarukkasia ollenkaan, vaan vedenpitäviä vk-rukkasia sateellakin - ja niistä sitten on hyviä ja ei-niin-hyviä kokemuksia eri merkeiltä.

      Poista
  8. Meillä on myös nuo Reimateckin Sora rukkaset ihan luottorukkaset sekä välikaudessa ja talvella, muuta Reimateckiä meillä ei hetkeen ole ollutkaan, viimeksi taisi olla ihan vauva aikaan. Minun tekisi kyllä kokeilla Reimateckin toppahousuja ensi talvelle, mutta olen kuullut niistä niin paljon negatiivista kestävyydestä, etten tiedä uskallanko ottaa sitä riskiä, että Pinja tuhoaa ne heti parissa kuussa kuten sai jo tuhottua pelkällä kevään käytössä Po.pin kuorihousunsakkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lupaa hyvää, kun näistä hanskoista on niin hyviä kokemuksia monilla! :) Teillähän on sitten kova kulutus - oliskohan niitä toppahousuja sillä Reimatec+ matskulla?

      Poista
  9. Ihanaa, kunnon testailuja vaan kehiin! Minkä ikäisinä sun lapset ovat muutes alkaneet käyttää sormikasmallia?
    meillähän noi pärjää käytännössä yksillä kintailla talven ja välikauden, kun eivät ikinä koskaan milloinkaan ole vettä läpi päästäneet! Ainoo syy miks useammat kintaat/kausi on värien vaihtelu. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän nämä pääse aika tiukkaan testiin ;)
      Ei meillä ole juuri ollut sormikashanskoja ennen kouluikää - ne on sen verran kylmemmät ainakin toppaversiona, että lapset on itekkin valinneet kunnon rukkaset mieluummin.
      Meillä on useampi pari, kun ei ole kiva laittaa seuraavalle ulkoilulle hanskaa, joka on ulkopuolelta kastunut, vaikkei läpi oliskaan. Yleensä yhdet uudet ja vanhoja sekalainen läjä ;D

      Poista
  10. Meillä on just noi oranssinpunaiset käsineet koossa 0. Luulin eka keväällä, et ne päästää veden läpi mut taiskin vaan olla niin huimasti lämpimämmät et pojan kädet ns. hikoili niissä lämpimämmillä keleillä. Eli hyvät on.
    Reilua kokoa tosin mun mielestä.

    Housutkin kävi sovitteilla mut budjetti loppu kesken. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ne aika reiluja noi hanskat! JOskus on vähän hankala sanoa, että onko sellainen pieni kosteus hikoilua vaiko veden läpituloa. Mut yleensä jos vesi tulee läpi, niin se tulee saumoista, että siitäkin voi jotain päätellä, missä kohti se kosteus tuntuu.

      Harmi että ei budjetti riittänyt, housut vaikuttaa hyviltä!

      Poista
  11. Olipa kiva ja mielenkiintoinen postaus! Innolla odotan testituloksia. Meillä on viime vuosin ollut vain Reimatecin rukkasia käytössä, mutta tytön ollessa pienempi, meillä suosittiin Reimaa ihan urakalla.

    Tuo kelta-sini-musta-(oranssi) yhdistelmä muuten toimii. Oikein kiva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) Katotaan sitten talven taitteessa, miten kamppeet on kestäneet!
      Ihan kivastihan tuo keltainenkin tuohon kävi paremman puutteessa (vaikka taaskin saappaat ja pipo on ihan eri keltaista!) :)

      Poista
  12. Kiva, kun olette saaneet hienoja juttuja testattavaksi! Ja kivoja juttuja valitsitte! Innolla jään minäkin odottamaan testituloksia;) Reimateckin rukkasia meilläkin on joka talvi jollain lapsella ollut ja ollaan tykätty. Housuissa meillä pitäisi olla vähintäänkin +kangas, että kestäisi edes hetken..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä tosi kiva juttu! Ja hyvä, että testauksen tulokset kiinnostaa, niistä tulee kyllä raporttia sitten aikanaan! Pitääköhän meidänkin kokeilla noita topparukkasia myös, kun niitäkin tunnutaan kehuvan :) Meillä eivät ole muistaakseni saaneet rikki muuta kun lahkeensuita, kun on ollut liian pitkät lahkeet, ja tietty sitten ihan halpis-tuulihousuja muiltakin osin :D

      Poista
  13. Kivoja juttuja olette saaneet testiin =) Meillä oli Reimaa Epulla aikoinaan tosi paljon. Sitten se vaan jotenkin jäi.

    Ihania kuvia muuten =) Toi sininen Molon takki näyttää hyvältä. Mä tilasin sen sitten Epulle ja Nopalle tuli se vihreeruskeemikälie =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä löytyi meille mieleisiä ja tarpeellisia juttuja testaukseen :)

      Kiitti, jotenkin nuo värit tuli nyt kivasti noihin ulkokuviin kerrankin :) Ja yllättäen minäkin sini-vihaaja tykkään juuri tuosta sinisestä ;) (muut siniset on edelleen eri juttu, hah)

      Poista

Sana tai pari tai monta - kovasti ilahtuisin kommentista!