lauantai 17. elokuuta 2013

Billieblush ballerinat kouluun

Saimme yhteistyön merkeissä valita jotain MiniMintin Billieblush-valikoimasta. Kivoimmista vaatteista oli jo koot menneet, mutta Billieblushillahan on myös kenkiä! Pinkki on käyttänyt koulussa sisäkenkinä Crocseja, ja nyt ne on jäämässä pieneksi, joten otimme hänelle Leo ballerinat koulukengiksi!




























MiniMintillä on onneksi kenkien sisämitat tuotetiedoissa, joten koon valinta on helppoa! Leo ballerinoissa on hieman kimalteleva kangas, joten ne sopivat hyvin myös juhlakengiksi, mutta ne ei kuitenkaan ole yltiö-glitterit, joten voi käyttää myös arkena.
























Aivan ihanasti mätsäävät PompdeLuxin hörsylöihin, joita meilläkin riittää!


Millaisia sisäkenkiä teillä on koululaisilla?


Terkuin
Miima

12 kommenttia:

  1. Meillä on nyt ajankohtaisena sisäkenkäongelma. Viime vuonna oli crocsit, joita tyttö koulussa satunnaisesti käytti. Nyt crocsit on pienet. Ostin booztilta petit by Sofie schnoorin ballerinat ensi kesään (2 numeroa liian isot), ja jouduin piilottamaan ne ettei tyttö niitä vie kouluun ;). Samalla merkillä olisi tossumaisia balleriinoja, ne olis mun mielestä oikein passelit, täytyy vielä kysyä arvon prinsessan mielipide ja yrittää löytää ne mahdollisimman edullisesti :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kunhan et unohda niitä jemmaan (nimim. kokemuksen syvä rintaääni) :D Noi Billieblushit on muuten halvemmat kuin Sofie Schnoorit ;)

      Poista
  2. Söpöiltä näyttävät! Suosin kenkähankinnoissa kauppoja, joissa on sisämitat ilmoitettu selkeästi. Olisi vielä mahtavaa, jos MiniMintissäkin voisi kenkiä hakea koon perusteella. Monesti on ollut houkutuskenkiä ja koot loppuneet jo 28:aan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllä ne mitat olis ihan oleelliset, ja varmasti kauppiaskin säästyisi enimmiltä vaihdoilta ja palautuksilta, kun jaksaisi ne mitat laittaa tuotetietoihin! Minäpäs voin välittää tuon toiveen eteenpäin, onhan se harmi jos ehtii jotain kuolata, ja sitten kokoja ei olekaan :)

      Poista
    2. :)Kuolan määrä on kuitenkin rajallinen, joten helpottaisi kyllä huomattavasti! Kiitos! :D

      Poista
    3. Ai, mä luulin että kuola on ehtymätön luonnonvara :D

      Poista
  3. Söpöt kenkulit :) Meillä on tyttärellä Bisgaardin tossut, juurikin MiniMintiltä tilatut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bisgaardit on kyllä söpösiä myöskin!! :)

      Poista
  4. Meillä mennään vaaleanpunaisilla Aino tossuilla (tytsi itse valnnut)koulussa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koululaisten kantsiikin jo antaa ite valita, että tulee kans käytettyä ;)

      Poista
  5. Piti ihan googlailla tätä sisäkenkäasiaa, ja meiltä löytyisi myös pinkit ainot, täytyy nyt niitä tarjota. Toisaalta tyttö oli (kerrankin) fiksu ja kiikutti isän luota isommat saunacrocsit kotiin, ne jo pakattiin reppuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pääasia, että jotain on jalkaan ettei sukat likaannu/kastu! :)

      Poista

Sana tai pari tai monta - kovasti ilahtuisin kommentista!