tiistai 8. heinäkuuta 2014

Eri pipi

Olen monesti todennut, että ihan samoista aineksista saadaan hyvinkin erilaisia ja eriluonteisia lapsia. Tällä kertaa huvittaa miten eri lailla voi suhtautua pintanaarmuihin!

eiliset verinaarmut

Herra Keltainen, 4v,  kun kumpsahtaa, niin hän kiirehtii heti sanomaan, että ei sattunut - vaikka joskus kyllä vähän näyttää siltä, että taisi vähän kirpaista kuitenkin. Olen kyllä koittanut sanoa, että saa ja pitää kertoa jos oikeasti sattuu (esim. kipeänä olisi ihan kiva jos pystyisi sanomaan jos sattuu ja mihin sattuu, mutta hällä on aina vakiovastaus ettei satu mihinkään..). Poikkeus tähänkin löytyy - nimittäin isoveljen aiheuttama kolina sattuu enemmän kuin tällaiset vahingossa tulleet pipit, ja silloin tarvitaan äidin lohdutusta (harvemmin onneksi kolisevat siihen malliin)!

Herra Vihreä, 6v, sitten taas on vähän eri maata. Viimeksi tänään saatiin todistaa krokotiilinkyyneleitä, kun hän otti hieman polvikosketusta maahan (huomattavasti kevyemmin kuin pikkuveli eilen, ei juuri jälkeä edes jäänyt). Matkanteko tyssäsi hyväksi toviksi, kun Herra ulvoi laastaria naarmuun, josta ei tullut edes verta. Olen joskus ennenkin yrittänyt selittää, että laastari ei paranna mitään, vaan sitä tarvitaan vain keräämään vuotava veri ettei se sotke. Sananhelinäähän se - pojalla on vankkumaton usko laastarin ihmeparantavaan voimaan! Ilmeisesti niitä pitäisi kuljettaa mukana kaiken varalta, niin päästäisiin nopeammin tilanteesta eteenpäin...

Vähän muistelisin, että esikoinen olisi pienempänä ollut Vihreän kaltainen naarmujensa kanssa, ja Pinkki sitten taas Keltaisen kanssa samaa maata. Eli joka toinen tyylillään!

Miten teillä suhtaudutaan naarmuihin ja kolinoihin?


Terkuin
Miima

18 kommenttia:

  1. Meidän 4v oli hysteerinen kun kaupan kärryihin tökkäsi kätensä niin että nahkat lähti. Pakko oli Batman-laastareita ostaa ja 5 min kuluttua laastari revittiin pois. Koululaiselle on aina oikeasti sattunut pahasti jos on huutaen sisään tullut. Jännityksellä odotan millaiseksi nuorimmainen osoittautuu :) Toivottavasti tulisi siskoonsa niin ei tarvitsisi tukkupakkausta laastareita hankkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se jännä miten ne on niin erilaisia! Mut hei, jos se teilläkin menee tolleen joka toinen, niin ehkä teillä pienimmän kanssa on taas vähemmän draamaa naarmuista ;)

      Poista
  2. Laastarilla tuntuu olevan kyllä meilläkin jotain taikavoimia - yleensä huuto loppuu siihen kun laastari liimataan pipin päälle. Aika ihme homma... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se aika hassua - mä en ainakaan ole mainostanut laastaria parantavana voimana, joten mistä se uskomus sitten tulee??

      Poista
  3. Meillä homma riippuu päivästä, luulen että on suoraan verrannollinen yöunien määrään :D. Joinakin päivinä saa sattua vaikka kuinka eikä haittaa mutta sitten taas toisena päivänä maailma loppuu ihan pieneen pipiin.

    Odotan siis aina lapsen reaktion ennen kuin toimin mitenkään. Jos nousee itse ylös ja sanoo ettei sattunut niin ok mutta jos haluaa lohdutusta ja laastaria niin tarjoillaan sitten sitä :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tokihan suhdanteet vaihtelee näissäkin ;) Ja toki lohdutetaan aina jos tarve vaatii!

      Poista
  4. En tiedä mikä noiden pienten aivoissa oikein on heh, heh. Mäkin olen omasta mielestäni fiksusti ja lapsentajuisesti selittänyt sen laastarin OIKEAN tarkoituksen, mutta ei mene perille ei ;) Ostin sitten jotain superhalpaa tylsää metritavaralaastaria. Helpommallahan siinä laastarin laitossa pääsee, mutta mä vissiin tykkään hakata päätäni seinään ja aina vaan yrittää samaa lauluani "ei se laastari kipua vie"- Jos vaikka kouluikäisenä sitten menis perille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, toki helpoimmalla pääsee kun vaan lätkäisee sen laastarin, mut kun ei aina ole sitä laastaria mukana, niin siksi kai sitä koittaa aina selittää... noh, josko se jossain vaiheessa menee ohi sekin laastarinkaipuu ;)

      Poista
  5. Meillä oltiin ennen melkein halvaantuneita pari vuorokautta pikku polvinaarmun jälkeen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih :D Ilmeisesti se on jo vähän helpottanut, aikamuodosta päätellen?

      Poista
  6. Meillä kans varsinkin pienempänä neiti järkyttyi syvästi pienistäkin naarmuista. Ihan järjetön hätääntyminen ja paniikkinappulan painaminen, vaikkei oikeasti ollut mitään hätää. Nykyään kyllä säikähtää, mutta osaa jo vähän hallita sitä, ettei mene ihan överiksi :D

    On se laastari muuten kumma juttu, kun sitä pyydetään pieneen verettömään kolhuunkin. Meillähän ei haavoja muutenkaan laastarin alla haudota, joten en ymmärrä, mistä tuo laastarien maaginen taikavoima kumpuaa. Onkohan se sitten sitä, että "poissa silmistä, poissa mielestä!" Joskus on tosiaan vaan helpompi lätkästä se laastari siihen hetkeksi, että tilanne rauhoittuu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, laastarin magia on ihmeellinen, ja ainakin tuon tulevan eskarin kanssa olis helpointa jos niitä laastareita kuljettelis mukanaan kaiken varalta..

      Poista
  7. Hommasin pieniä vammoja varten sellaisen pienen kylmäpussin (muumi) jääkaappiin, niin se on toiminut hyvää lohdutuksena. Eilen sen kanssa mentiin nukkumaankin, kun pää pikkaisen kolahti ennen nukkumaanmenoa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se taitaa sentään lievittää ihan oikeasti joitain kolhuja ;)

      Poista
  8. Hauska aihe. Meilläkin se on ilmiselvä, tuo veljesten erilaisuus. Myös suhtautumisessa pikku pipeihin. Isoveikka suurinpiirtein halvaantuu saatuaan pienen naarmun ja laastari se vasta hänet sairaaksi tekeekin. Laastaroitua jalkaa/kättä kun ei voi edes taivuttaa. Leikkimään laastarin kanssa ei pysty. Mutta tässä täytyy toki muistaa, että isoveikka on aistiherkkä lapsi muutenkin.

    Pikkuveikka taas kaatuilee jatkuvasti ja on aina mustelmilla ja jonkinasteisilla ruvilla. Tänä kesänäkin on oltu ihan kunnon haavoilla.

    Kaaduttuaan täydestä vauhdista mahalleen soratielle, pikkuveikka pyyhkäisee hiekat pois nirhautuneista kämmenistä ja polvista, toteaa " ei tuu veeta" ja lähtee uudestaan juoksemaan. Välillä epäilen, onko tuolla lapsella tuntoaistia ollenkaan vai onko vauvana koliikista kärsinyt kuopuksemme vaan korkean kipukynnyksen kasvattanut tyyppi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillähän on suorastaan ääripäät pipi-asioissa :D Tää on oikeesti tosi mielenkiintoista miten eri tavoin lapset reagoi asioihin, siis ihan yleisemmälläkin tasolla, vaikka sama kasvatus ja geeniperimä!

      Poista
  9. meillä tyttö aina pyytää laastaria pieneenkin naarmuun.. Tai ei oikeastaan tarvitse olla edes naarmua, riittää ihan pienen pieni jälkikin. Oon koittanut selittää, että ei laastaria tarvita, jos ei ole tule verta. :) mutta helpomalla pääsee, jos sen laastarin laittaa. Kerran halusi paarman puremaankin laastarin. Ja eihän tietenkään "kipeällä" jalalla voi kävellä.. :) muutenkin kyllä on herkkä vähän koville äänille esim, niin mietin onko jotain lievää aistiyliherkkyyttä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, helpointa on laittaa se laastari jos sellainen saapuvilla on :) Meillä kuluu niin hitaasti noi laastaripaketit, että silläkin ihan ok niitä välillä käyttäkin pois ;)

      Poista

Sana tai pari tai monta - kovasti ilahtuisin kommentista!