lauantai 20. syyskuuta 2014

Isompaa pyörää ja hyvät alet

Herra Keltaisen meno 12'' pyörällä on näyttänyt vähän semmoiselta sitkuttamiselta, että isompikin voisi olla. Olen koittanut bongailla hyviä pyörä-aleja, ja Kuopion Kolmisopen Intersportin remonttimyynti-mainonta on pysäyttänyt lehdenlukua useampaan otteeseen. Nytten sitten viimein pääsin paikan päälle, ja löytyihän sieltä, yhtä jos toista...
























Pääasia oli toi 16'' pyörä, joka oli puoleen hintaan. Mietin kyllä, että onko se vasta kevään asia, kun mun mielestä jalat pitää ottaa maahan näin pienillä menijöillä, mutta näemmä riittää että päkiät yltää. Ei ollut ongelmia hällä liikkeellelähdössä eikä pysähtymisessä. Hyvä näin, pysyy vähän paremmin isoveljen perässä!

Jos on pienistä pyöristä tarvista, niin kantsii käydä kuopiolaisten katsastamassa - 10'', 12'' ja 16'' oli vielä muutamia ja ne siis puoleen hintaan. Isommista pyöristä oli osasta -50% ja osasta -30%.


 Itelleni ostin 10e tennareita, tavalliset mustat ja lämminvuoriset nahkaiset, ja tyttärelle korkeavartiset kankaiset. Kympin kengät oli melkoisissa laatikkoröykkiöissä ihan sekaisin, mutta minusta ihan hyvä diili vähän penkoakin, jos 50-60e kenkiä saa kympillä. Talvinkenkiä olisin toivonut löytäväni, mutta lapsille niitä ei ollut, aikuisille olis jotain malleja löytynytkin.

Sitten ostin vielä laskettelusukset ja monot itselleni. Monot oli puoleen hintaan, ja suksipaketti oli -60%. Että vaikka useempi satanen sinne menikin, niin vielä useempi satanen tuli säästöä ;) Vaatepuolella ei minusta ollut oikein mitään, mutta jos jotain suksia tarvii, niin kannattaa käydä katsomassa! Lasten suksiakin oli 10e ja 20e pari, mutta niissä ei ollut siteitä, enkä enää jäänyt sitä selvittelemään, kun oli jo ihan riittävästi kamaa... Ja sitten vielä Mammuttimarkkinoille siihen päälle, niin tulihan tuota shoppailtua!


Terkuin
Miima

8 kommenttia:

  1. Hyviä löytöjä oot tehnyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, oli kerrankin prosentit kohdillaan! :)

      Poista
  2. Jes! Hyviä löytöjä! Me etsittiin aleista pyörää viime syksynä, mutta oltiin ilmeisesti liikkeellä vähän liian myöhään, kun mistään ei kertakaikkiaan löytynyt enää mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä kiva shoppailla tällasilla aleilla :) 20''-> pyörät onkin jo vissiin astetta harvinaisempia isommilla aleilla...

      Poista
  3. No jopas sattui hyvät alet kohdalle, onneksi olkoon! :)

    Herra on niin onnellinen uudesta, isosta pyörästään - näkee ihan ilmeestä :)

    Mulla vaan tulee näistä pyörä-/pyöräilypostauksista aina pienoinen syyllisyydentunne. Meillä ei ole taas pyöräilty viikkokausiin ja kohta tulee jo talvi! Piti opettaa isoveikka ajamaan ilman apupyöriä tänä vuonna. Korkea aika. Mutta kun tää meidän piha/asuinalue ei oikein edistä tuota harjoittelua :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alet oli kyllä hyvät ja löytyi iso osa sitä mitä haettiinkin :) Pyöräkin oli enemmän kuin mieluinen ja tuntui olevan aika hieno asia, että saa ajaa samankokoisella pyörällä kuin isoveli!
      Ihan turhaan mietit tuollaisia - teillä on sen verran vaarallinen tie siellä, että on ihan luonnollista että ette niin paljon pyöräile! Meillä taas pyörät on todella tarpeen arjessa ja nopeuttavat lasten kanssa liikkumista kun ei ole sitä autoa, joten luonnollisesti niitä nyt käytetään koko ajan kun on pojat pyörille saatu :)

      Poista
  4. Hyvät löydöt! Mä löysin kanssa cittarin alelaarista ens kesäksi vikingin lenkkarit -50% ja yhdet lasten sandaalit -70%. Sillä alella kannatti jo jemmata!

    VastaaPoista

Sana tai pari tai monta - kovasti ilahtuisin kommentista!