torstai 18. syyskuuta 2014

Rokotusreaktio vai märkärupi??? edit

Herrat Keltainen ja Vihreä saivat vesirokkorokotteensa eri aikaan, kun Keltainen oli nuhainen silloin kun isoveljeä rokotettiin. Isommalle ei tullut mitään oireita rokotteesta (siitä on jo melkein kuukausi, joten voitaneen sanoa näin). Pienempi sai rokotteen 2 viikkoa sitten. Viikko sitten huomattiin päänahassa yksi rupi, ja arvelin sen vaan olevan joku "osuma". Se paranikin ihan itestään. No tällä viikolla sitten havaitsin niskassa punaisen läntin, jonka diagnosoin itikan puremaksi. Kunnes seuraavana päivänä sille oli tullut kaveri. Sitten otin ja tutkin koko päänahan, ja löysin kolme rupea.













































































Niskan ruvet on ihan kuivia, mutta kun Herra tietysti löysi päässä olevat ruvet sen jälkeen, kun minä olin ne etsinyt, ja raapi ruvet irti, niin onhan ne sellaisia märkiä pohjalta. Märkärupi on niin ällöttävä juttu, että totta kai mä sitä pelkään. Ajallisesti nämä ruvet menee kyllä rokotusreaktion aikaikkunaan (sanotaan että harvinaista on mutta voi tulla rakkuloita 1-2 viikkoa rokotteesta). Ja sitä toki puoltaisi sekin, että se ensimmäinen havaittu rupi parani itsestään, eikä nuo niskan ruvet näytä "märiltä". Mutta siltihän sitä miettii... Meillä on kaapissa märkärupeen käytettävää voidetta, mutta sitä taas ei saa käyttää vesirokkorakkuloihin, eli kaiken varaltakaan oikein ei voi hoitaa. Ei kai auta kuin seurailla...

Muuten tämä nyt sai miettimään myöskin sen tehosteen tarpeellisuutta - onkohan tämä lapsi niin herkkä reagoimaan ihollaan, että kannattaisi ottaa se tehostekin, vai luottaisiko yhteen rokoteannokseen?


Terkuin
Miima

EDIT Yön aikana oli ilmestynyt kolme uutta näppyä hiusrajaan ja ohimolle. Yhdessä ainakin sellainen finnin näköinen keskellä - voisiko sen pikkuiseksi kelloksi määritellä...

20 kommenttia:

  1. Näyttääkö ne lähempää vesirokko näpyille? Rokotteesta eikö just voi lievänä tulla se pöpö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On harvinaista mutta mahdollista, että rokotteesta saa joitain näppyjä. Mitään vesikelloja en ole nähnyt, mut toisaalta olen kuullut, että rokotettu jos saa vesirokkotartunnan, niin ei välttämättä tule vesikelloiksi asti ne näpyt, joten voisiko sama päteä rokotereaktioon. Että tiedäpä nyt näistä :/

      Poista
  2. Toivottavasti ei märkärupea olisi!

    VastaaPoista
  3. Märkärupi ei käsittääkseni parane ilman antibioottikuuria tai -voidetta. Eli ei voi olla sitä, jos yksi rakkula on parantunut itsestään. Vesirokkorokotteesta ei ole kokemusta.

    Tarmotar

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä käsityksessä minäkin olen, että märkärupi vaan pahenisi ilman hoitoa. Meillä oli viiime vuonna (kai) lievä märkärupi-tapaus, mutta kun en oikein muista minkä näköistä se oli :/

      Poista
  4. Meidän kuopus-atoopikolla oli kesällä märkärupi ja ei kyllä tuolta näyttänyt... Märkärupi usein myös leviää yhteen kohtaan, ei sinne tänne. Joten no panic :) Noissa teidän näppyläkohdissa ei oo sellaista vuotavaa, öllöttävää keltaista möhnää... En kyllä ole hoitoalan ihmisiä, kokemuksesta vain tiedän, tai luulen tietäväni ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiusten seassa olevissa se rupi oli sellainen vähän kellertävä, mutta niinkuin kuivunutta kudosnestettä enempi. Niskassa olevissa ei ole ollut mitään keltaista. Ehkä se huominen jo kertoo mihin suuntaan ovat menossa!

      Poista
  5. Meillä ei kyllä vesirokossakaan läheskään jokainen näppylä vesikellolla käynyt. Suurin osa oli nimenomaan juuri tuon näköisiä kuin kuvassa ja hiukkasen kellertävää pohjalla. Ja kyllä oli ihan vesirokko kyseessä. Varmaan on siis todellakin reaktio rokotteesta. Ei niin märkäruveltakaan näytä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on sellaset 10v siitä kun isommilla oli vesirokko, niin ei ole kovin tuoreessa muistissa miltä sekään näyttää :D Mut hyvä, jospa nämä johtuis rokotteesta!

      Poista
  6. Nuo niskassa olevat näyttävät ihan samoilta, mitä meidän neidillä suurin osa oli vesirokossa viime keväänä. Meillä tytöllä muutama meni vesikellolle, mutta laskettivat tosi nopeasti. Näpyt häipyivät käytännössä kokonaan kolmessa päivässä. Liputtaisin siis rokotereaktion puolesta, mutta jos eivät lasketa nopeasti tai tulee runsaasti lisää, niin sitten kannattaa jo epäillä muutakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkäpä ne tosiaan johtuu rokotteesta! Pitää seurailla, toivottavasti menevät pian pois niin ei tarvis miettiä :D

      Poista
  7. Kun ne on lähinnä päässä ja niskassa, tulee mieleeni hirvikärpänen. Oletteko kohdanneet niitä? Syksyllähän ne just liikkuu ja tunkee juurikin päähän ja puremajälki on tuon näköinen. Kutiaako? Tää onkin hauskaa, kun sä voi blogissa kysyä ja saat meiltä kotilääkäreiltä erilaisia veikkauksia ja vinkkejä :).

    -T-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kunnon kotilääkäri-bingo :D Kyllä mä uskoisin nytt siihen rokotereaktioon, kun yön aikana oli ilmestynyt kolme uutta näppyä, ja niissä on osassa keskellä ikäänkuin väritön finni, eli vois tulkita pieneksi vesikelloksi. Toivotaan ettei kauheesti tulis näppyjä enää, ainakaan naamaan ei tarviis tulla!

      Poista
  8. Vesirokkohan se varmasti on påälle pamahtanu. Kyllähän sen voi rokotteestakin saada.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rokotusreaktio ei oo sama asia kuin ite tauti, ja onneksi uusia näppyjä ei ole enää tullut! :)

      Poista
  9. Meillä muuten käy ihan samalla tavalla. 11 päivää rokotuksen jälkeen tuli vesirokon näkösiä näppyjä ja neuvolasta sanoivat, että on rokotusreaktio. Mutta ei siis ole vesirokko, ei tartu jne. Oisivat kyllä rokottaessa voineet mainita, että tuollaista voi tulla niin ei ois tarttenu soitella ja ihmetellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä taas muistelin lukeneeni jotain tällaista, ja kysyin neuvolantädiltä rokottaessa, että voiko rokotteesta tulla näppyjä, niin se sanoi että ei :D Just tässä oon miettinyt että pitäiskö mun soittaa sille, että kyllä muuten tuli :D

      Poista
    2. Kun soitin neuvolaan niin täti kirjoitti lapsen tietoihin, että on tullut näppyjä. Kuulemma heidän on hyvä tietää. Soita vaan ja kerro, että näppyjä tuli! Ja tulee muillekin! :)

      Poista
    3. Ehkäpä mä sitten soitan! Jos vaan muistaisin, soittoaikana...

      Poista

Sana tai pari tai monta - kovasti ilahtuisin kommentista!