keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Yhden päivän kesä




























Harvassa on t-paitakelit olleet tänä kesänä... Tällä viikolla kuitenkin ainakin yhtenä päivänä oli ihan oikea kesä ja lämmin. Seuraavana päivänä taisikin sataa vuorokauden aikana enemmän kuin yleensä yhdessä kuussa yhteensä. Suomen kesä... Meidän kesä-suosikki-tekeminen on liikennepuisto, jonne ajaa meiltä pyörällä alle 10 minuuttiin. Polkuautoilu on joka viikkoista puuhaa, parhaimmillaan joka päiväistä. Elokuussa autotalli menee lukkoon, joten autoilusta pitää ottaa kaikki irti kesäkautena! Liikennepuiston yhteydessä on myös junapuisto, joten aika kuluu kivasti tuolla! Tällä hetkellä odotellaan kovasti kesän reissuja, joita onkin useampi tiedossa.

Minkäslaisia kesäpuuhia teillä on?

Terkuin
Miima

6 kommenttia:

  1. Hyvin satunnaiset teepparihetket on meilläkin olleet ja kesäloma melkein puolessa välissä :/ No, eipä ole ollut huono omatunto rötvätä niinä muutamina päivinä, mitä ollaan paikallamme pysytty :D

    Meidän lempitouhut on kans yksinkertaisia ja helposti toteutettavia pikkutekemisiä. Liikennepuistossa vois kans poiketa, vaikka sinne ei kyllä ihan suoraa bussilinjaa tästä menekään. Meidän hovikuski, kun menee jo töihin ens viikolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole nyt ollenkaan sellainen ulkona-ramppaamis-kesä mitä normaalisti, että muksut hyppää ulkona yhtenään kun ei tarvitse pukea mitään ekstraa. Nyt yleensä ulosmeno on vaatinut jonkinlaisia varustuksia :/ Eikä terassiakaan ole tarvinnut laittaa kesäkuntoon (eikä aurinkopurje varmaan edes pysyisi tuossa, koko kesän on tuullut hurjasti!). Meillä on onneksi liikennepuisto tuossa ihan lähellä niin ei kuskia tarvitasiihen :) Toivotaan että kesäkelejä tulisi vielä teidän lomaanne lämmittämään! :)

      Poista
  2. Ihania kesäisiä kuvia kesäpojista! Kateellisena taas katson, että voikun meidänkin pojat suostuisivat pitämään noita upeita Metsolan lätsiä, mutta ei...Tuo liikennepuisto polkuautoineen on kyllä ihan mahtava ja tosi kiva, että sijaitsee ihan teidän lähellä.

    Joo ei ole paljon t-paitakelejä näkynyt, saati sitten helteitä hihattomille. Ihanat Molon hihattomat (kuten monet kivat t-paidatkin) odottavat lipastoissa edelleen käyttäjiään, lyhyttä hihaa on sentään saatu käyttää sisätiloissa.

    Joku lööppi lupasi lämpöaaltoa...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lätsät on suosikkeja, vaikka vähän huonot tunkea kypärän sisään :D Liikennepuisto on kyllä just hyvä! Helteisenä kesänä se on vähän liiankin hikistä puuhaa, kun sillä paikalla ei ole varjoa yhtään, mutta nyt ei ainakaan läkähtyminen ole vaivannut :D Pitää hakea se hopeareunus aina jostain...

      Ihan hyvä ettei ole tullut ostettua yhtään kesävaatteita, menisivät ihan hukkaan tuolla kaapissa!

      Poista
  3. Sisällä neljän seinän sisällä :D Kun ei kohta kumppareissa varret riitä niin pitää varmaan vene vetää oven eteen :D :D Siis satanut ihan järkyttävästi eli ei paljon ulkona innosta olla, vaikka normaalisti mennään säässä kuin säässä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho 😮 Me ollaan nyt reissussa, mutta eilen oli kotonakin ollut tosi hieno keli!

      Poista

Sana tai pari tai monta - kovasti ilahtuisin kommentista!