maanantai 31. elokuuta 2015

Lehtikaalisipsit



Mulla on kova viehtymys kaikenlaisiin terveellisiin versioihin kaikista paheellisista jutuista. Viime aikoina olen käyttänyt usein lehtikaalia monissa kasvisruuissa, mitä nautin silloin kun lapset on isällään. Joten kun bongasin K-ruoka-sivuilta ohjeen lehtikaalisipseihin, niin pitihän se heti testata, kun kerran sattui kyseistä rehua jääkaapissa olemaan! Älyttömän helppoa, ja on muuten hyvää - kokeile vaikka jos et usko!



Pese ja kuivaa lehtikaali. Revi sopivankokoisiksi palasiksi (ja samalla poistat isoimmat lehtiruodit). Heitä palasille vähän öljyä ja suolaa sekoittele kaikkiin. Levitä pellille ja paista 150 asteessa 20-25min. Niitä voi välillä käännellä, ja kannattaa vahtia ettei käräytä. Ite laitoin n. puol pussia (about 100g) ja siitä tuli yhdelle pellilliselle sopivasti. Valmiina ovat unelmankevyitä ja rapeita, nams!

Oottekos käyttäneet lehtikaalia ylipäänsä? Suosittelen!


Terkuin
Miima

keskiviikko 26. elokuuta 2015

Coq en pâte ihastus

Herra Vihreällä olisi nyt kova tarvis t-paidoille, ja niitä googlaillessani löysin tosi kivan mulle uuden merkin. Coq en pâte tekee hauskoja eläinpaitoja mukavan graafisella ilmeellä. Paitojen takapuolella on eläimistäkin takapuoli.


































Minä voisin ihan hyvin koululaisellekin tällasia ostaa! Mutta en ehkä kuitenkaan täydellä hinnalla, mikä on reilun 20e. Suomessa ei kovin montaa jämyä löytynyt googlen kautta. Merkin omassa putiikissa vanhoja mallistoja sais kympillä ja olin jo puoliksi innostumassa, kunnes menin tarkistamaan postikulut Suomeen. 19e. Että se siitä. Miltäs teistä näyttää?

Terkuin
Miima

lauantai 22. elokuuta 2015

Äiti värittää! Niin ja lapsetkin

Minussa asuu pieni-pedantti-perkele, jonka elintila on jokaisen lapsen myötä kutistunut lisää. Kummasti suurpiirteisyys säästää hermoja isossa perheessä. Mutta jos luvan kanssa saa nysvätä yksityiskohtien kimpussa, niin kyllähän minä siitä nautin! Tähän tarpeeseen aikuisten värityskirjat käyvät täydellisesti! Mitä pienempää piiperrystä, niin sen parempi. Jos väritettävä ala on liian iso, niin ärsyttää. Parhaita on vähän reilun kynänkärjen levyiset alueet. Välillä pitää pysähtyä miettimään, millä värillä jatketaan - sekin on osa viehätystä, värien kanssa sommittelu. 













































Kaikkia hienoja mindfulness-termejä näistä käytetään, mutta minusta kyse nyt on vaan värittämisestä, ja se on kivaa.















Sen osasin arvata, että Pinkki haluaa myös värittää äitin värityskirjoja. Mutta sitä en osannut aavistaa, että pojatkin yhtäkkiä innostuisivat värittämisestä! Nämä kun ei ole koskaan tykänneet moisesta aktiviteetista, ja sutanneet vaan sinne tänne jotain söhryä. Mutta nyt, kun äiti on keskittynyt omaan värityskirjaansa, niin pojat ovat hakeneet omansa, ja tulleet pöydän ääreen värittämään myös. Ja yhtäkkiä nämä pysyykin suurin piirtein rajojen sisäpuolella! Hämmentävää. Onko tämä nyt se esimerkin voima? Muutamassa päivässä on uudet värityskirjat pojilla melkein läpiväritetty. Pitänee hankkia uusia. Äitillä valmistuu pikkasen hitaammalla tahdilla. Tilasin kaksi kirjaa Adlibrikselta (hinta reilu 6e kpl), ja niistä kyllä riittää nysvättävää pitkäksi aikaa!

Ootteko höyrähtäneet tähän?


Terkuin
Miima

Meillä podetaan ekaa tautia, johan tuota koulua olikin viikko. Pinkki on ollut kuumeessa, ja nyt olen itsekin kuumeillut tämän päivää. Toivottavasti menee viikonlopun aikana ohi, eikä tartu muihin!

torstai 20. elokuuta 2015

Molo kids topat aw15














































Aloitetaanpas toppamallistojen ruotiminen Molo kidsistä. Aina sama salailu kuvien kanssa, top secret, shhh... Mutta nyt ne on jo joissain kaupoissa myynnissä, joten lienee laillista laittaa kuvia näkyviin.

Laopard ja Snow animals

Outerspace ja Sparkling blue

Girly rainbow ja Black grape

Ice surf ja Almost black

Winter floral ja Heather

Andean toucan ja Animal camo




















Jos tässä on kaikki, niin voidaan todeta, että printtien määrä on kasvanut kovasti ja yksiväriset vähenemään päin. Zebra kuosia löytyy edelleen takkina ja housuna, mutta haalarina ei näkynyt enää. Omaa silmää eniten näistä miellyttää lumieläimet ja leopardikuosi. Pitäisi nähdä livenä, veikkaan, että värit on näissä kuvissa taas kerran vähän vääristyneet, ja esim. toi girly rainbow näyttää minusta aika pahalta, samoin animal camo. Mutta luonnossahan asianlaita voi olla toinen. Miltäs näyttää teidän silmään?

Quince


Lisäys: Ratkiriemun sivuilta löytyi kuvat keltaisista! Sävy näyttää kivalta, mutta miksi ihmeessä haalarissa on hihat eri värillä??? Ei hyvä. Parker Takki sen sijaan nami!

Terkuin
Miima

kuvat Aati.O, Babyfryd, Ratkiriemu

Molon poikien syysmalliston tärpit







Hmm, lastenvaateinnostukseni ei vissiin olekaan täysin nuupahtanut. Olen hankkinut Metsolan froteeta jopa täydellä hinnalla, ja nyt himottaisi nämä Molon uutuudet! Erityisesti tiikeri- ja kaivuri-printit yrittää viekoitella, ja kerrankin on kivat hihatkin eikä mitään sinisiä! Järki on vielä tähän saakka voittanut, mutta vähän kyllä harmittaa jo valmiiksi, kun nämä ei taida aleen asti jäädä roikkumaan... Onko teillä tullut syysmallistoissa vastaan viettelyksiä?

Terkuin
Miima

kuvat molo.com

keskiviikko 19. elokuuta 2015

Arjen aloittelua































Jaa että kumpiko pojista tykkää poseerata?
Ekaluokkalaisella Herra Vihreällä on nyt muutama päivä koulua takana, ja äitistä tuntuu ihan kuin olis jo pitempäänkin ollut. Arkirytmi on palautunut, ja kotoa katsellen tämä koulussa käynti ei juuri eskarissa käymisestä eroa. Koululaisen kannalta omatoimisuutta vaaditaan varmasti enemmän, eikä koko ajan olla enää valvovan silmän alla, kun välitunnilla saa viilettää ilman ohjausta. Läksyjä tulee kauheesti, eilenkin kokonaista kahdesta kirjasta, ja niiden tekemiseen meni kokonaiset 5 minuuttia! Poika on kuulemma ollut reipas koululainen, ja mielellään sinne lähtee, joten eiköhän se hyvin suju. Harmillisesti lukujärjestykset isosiskon kanssa ei natsaa yhtään, niin ettei Pinkistä ole saattelu-apua. Saattelemme siis koululaisen ainakin nyt alkuun Herra Keltaisen kanssa. Reitti on eskarista jo tuttu, joten ehkä vähitellen poika voi siirtyä yksin kulkemaan. Tosin eilen kun ehdottelin että odotamme häntä koulun loputtua tienristeyksessä, niin hän ihmetteli, että mistä hän tietää milloin koulu loppuu! Jännä jos tuollainen asia jää huomaamatta... Miten kauan teillä on ekeluokkalaista saateltu, ja missä vaiheessa on alkanut kulkea itsenäisesti?

Ensimmäisenä päivänä, kun Herra Keltaisen kanssa saattelimme isoveljen kouluun, Keltainen sanoi jo koulun pihassa että ei oo mitään tekemistä. Onhan se taas tylsää kun leikkikaveri häippäsee koulupäivien ajaksi. Puistosta löytyy toisinaan kavereita, mutta ei läheskään aina. Ongelmana on myös Herra Vihreän kympin aamut, joita on kokonaista kolme!!! Hänet kun saattelemme, ja sitten menemme puistoon, niin perhepäivähoitajat ovat jo lähteneet/lähtemässä ruuanlaittoon. Kotonakin Keltainen tietysti vaatii enemmän minun huomiotani, kun ei ole kaveria. Mutta eiköhän tämäkin taas tasoitu, kunhan totutaan arkirytmiin!

Mites teidän arki on lähtenyt rullaamaan?


Terkuin
Miima

sunnuntai 16. elokuuta 2015

Pitsa ilman jauhoja

Harvemmin tulee syötyä pitsaa, kun en niin välitä tuosta valkoisesta jauhosta. Nyt kuitenkin päätin kokeilla kukkakaalista tehtyä pitsapohjaa! Olin pikkuhiukkasen semisti skeptinen, kun en tykkää kukkakaalista kypsennettynä, mutta yllätyksekseni se ei maistunutkaan sellaiselle keitetylle kukkakaalille ollenkaan! Pitsa oli tosi hyvää, joten suosittelen kokeilemaan!





Pohja

400g kukkakaalia
2 munaa
1 dl parmesaaniraastetta

Raasta kukkakaali tai surauta silppurilla muruksi (älä soseuta!). Lisää munat ja parmesaani, sekoita ja levitä pellille. Paista 200 asteessa 25 min. Lisää päälle haluamasi täytteet ja paista vielä 10 min.

Itse laitoin päälle tomaattipyreetä, tomaattia, mozzarellaa, herkkusieniä, ja paistamisen jälkeen päälle rucolaa. Varsin herkullista ja teen kyllä toistekin! Kukkakaalipohjalle löytyy monenlaisia ohjeita kun googlettelee - pitää varmaan vertailla miten ne eroaa. Ootteko tehneet koskaan? 


Terkuin
Miima

perjantai 14. elokuuta 2015

Mattopakkomielle


Kaikenlaisia kuvastoja tipahtelee taas syksyn merkiksi postilaatikkoon. H&M:lle olen tehnyt kesän mittaan lukuisia aletilauksia, ja ihan vasta tilasin halpoja paita-housut-settejä. Nyt sitten kun toi kuvasto tuli, niin sain pakkomielteen tuosta mustavalkoisesta automatosta! Kyttäsin monta päivää että milloin se tulee nettiin, ja nyt se viimein siellä on! Ja tällä hetkellä on muuten 10% alennus kaikesta, ja se menee myös alennetuista (tai ainakin noista tarjous-seteistä, tilasin niitä sit vielä lisää).

Sitten pitäisi uusia vielä poikien huoneen verhot!


Terkuin
Miima

Eikä ole mikään kytkymainostus btw

keskiviikko 12. elokuuta 2015

Rinkuloitu

Mustia timantteja ei ihan helpolla löytynyt



Nyt kun olen saanut sormuksen sormeeni, on kai jo aika todeta teillekin, rakkaat lukijat, että elämässäni on puolisen vuotta ollut mies. Jotkut varmaan keväällä arvaskin, että ei Pariisiin välttämättä yksinään lähdetä...

Olosuhteet parisuhteen kannalta ovat mahdollisimman hankalat. Välimatkaa reilu 120km (ja mulla ei sitä ajokorttia eikä autoa, eikä julkisilla pääse tuota väliä oikeestaan ollenkaan). Yhteensä 6 lasta. Miehellä yritys, jota ei voi siirtää. Minulla lapset, joilla koulut, kaverit, mummolat ja isä täällä. Yhteenmuuttaminen tuntuu tällä hetkellä aika mahdottomalta. Mutta ei voi mitään. Pitää mennä näillä korteilla mitä on. Oikeastaan itselleni sopiikin ajatus, että on omat huushollit, ja välillä oma rauha, joka minulle on tiiviin yh-lapsiarjen vastapainoksi käynyt todella arvokkaaksi. Katsotaan rauhassa miten tämä arkena lähtee rullaamaan. Kesä oli kyllä niin hieno, etten edes paljoa huomannut, että sää oli mitä surkein!

Parisuhteellisuudesta tulen varmasti nyt kirjoittelemaan tulevaisuudessa jonkun verran, koska onhan tässä nyt kaikenlaisia haasteita. Ja myöskin purnausta aiheesta Miehet! Tarvin purkautumiskanavan, heh!


Terkuin
Miima

maanantai 10. elokuuta 2015

Luonto valtaa alaa























Yleensä me on kesällä vietetty aikaa terassilla ihan jonkun verran. Lapset on tykänneet syödä lounasta ulkona, meillä on ollut siellä matot ja kalusteet ja uv-purje, ja on kuljettu sisään ja ulos olohuoneen ulko-ovesta. Roudasin kalusteet tavalliseen tapaan toukokuussa jo terassille juhlia varten, mutta ei sinne kukaan tarennut mennä. Matot sain hakea pois myrskytuulten riepotellessa. Kesäkuunkaan juhlissa ei tarvinnut ulos mennä, eikä arkenakaan ole säät houkutelleet terassia käyttämään. Olohuoneen ulko-ovea ei ole avattu kertaakaan sitten viime kesän. Nyt kun siellä terassilla viimein tarkenisi, niin ei enää sekaan mahdukaan... kiva kuitenkin, että kalusteet ovat olleet käytössä (vaan saakohan noita irti tuosta talvisäilytykseeen???), heh.


Terkuin
Miima

perjantai 7. elokuuta 2015

Hankintoja ekaluokkalaiselle



Nyt kun on reissut reissattu, niin joutaa vähän ajattelemaan sitä arkeakin, joka koittaa jo ensi viikolla - kääk! Herra Vihreä aloittaa nyt koulutaipaleensa. Koska hän on jo kolmas koululaiseni, niin tällä äipällä ei tunnu niin sanotusti missään. Katotaan tuntuuko parin vuoden päästä jossain, kun viimeinen lapsukaiseni on asialla...























Päädyin hankkimaan ekaluokkalaiselle uuden repun, sillä eskarireppuun ei luultavasti olisi isommat harjoituskirjat mahtuneet (miksi niitten pitääkään olla niin isoja). Cittarin valikoimassa oli paljon reppuja, mutta monet oli ihan heppoisia yksinkertaisia rempuloita ja ainoastaan parissa oli rinta-/vyötäröremmejä. Kun reppu on isokokoinen hoikan lapsen kokoon nähden, pidän tärkeänä sitä, että remmejä ja säätöjä löytyy keventämään taakkaa. Valinta oli sitten niistä vähäisistä todella helppo. Fatpipen reppu oli lapsen mielestä parhaan näköinen (ja varmaan kestää ulkonäöllisesti aikaakin muutaman vuoden, jos ehjänä pysyy). Lisäksi siinä oli ylivoimaisesti eniten ominaisuuksia. Ulommaisessa taskussa on lokerotaskut kynille sun muille pikkukamoille, ja lisäksi heijastinkanttaus kulkee sen ympäri. Seuraavassa kerroksessa on isompi tasku ilman sisällyksiä, ja sitten repun isoimmassa tilassa on vetoketjullinen pikkutasku sekä osasto (ehkä läppärille tms). Selkäosa on pehmustettu, sivuilla on verkkotaskut vaikka juomapullolle, ja remmit, joilla reppua saa kurottua tiiviimmäksi, jos sisällä ei ole tajuttomasti tavaraa. Ja sitten rinta- ja vyötäröremmit. Ja kaikenlisäksi reppu on vielä suomalaista designia ja maksoi alle 30e. Olen erittäin tyytyväinen tähän ostokseen (ainakin tässä vaiheessa - toivotaan että kestää käyttöä).
























Penaali ja Dusty kumi ja viivotin on tulleet jostain joulukalenterista, ja kelpasivat koululaiselle. Täällä ovat koulun puolesta antaneet kaikille kynät, kumit sun muut vermeet, eikä omia ole edes suositeltu viemään (ainakaan tähän mennessä). Aion kuitenkin laittaa pojalle mukaan Buzzadorilta saadut ergonomiset Stabilo-kynät, kun hän on vasenkätinen, eikä kynäote vieläkään ole mikään loistava. Josko nuo auttaisivat kynähommissa, jotka ei Vihreälle ole erityisesti mieleen.


























Sitten ostettiin vielä Viking goret syksyn epävakaisille säille. Noi saa pestä myös pesukoneessa, mikä on ihan jees ominaisuus lasten kengissä. Ja olivat kyllä ehdottomasti parhaan näköiset Viikkarit, kun muut oli sinisiä ja pinkkejä! Muuta ei varmaan ihan akuutisti tarvitakaan koulutielle - ulkovaatteet sun muut pitäisi olla kondiksessa.

Jokos teillä odotellaan koulun alkua, ja oletteko tehneet hankintoja sitä varten?


Terkuin
Miima

keskiviikko 5. elokuuta 2015

Ainokaiset ale-t-paidat






Viime vuosina olen ostanut pojille hyvin maltillisesti t-paitoja. Kun ostaa t-paidan, jossa on hieman kasvunvaraa, niin se menee hoikalla ja lyhytselkäisellä vähän useamman kesän kuin kuvittelisi. Niin että alkaa jo kyllästyttää jonkin verran kun neljättä kesää katselee samoja... Nyt olisin kesäalesta halunnut vähän uudistusta t-paitapinoihin, mutta eipä niitä ole juuri mukavissa aleissa näkynyt! Ainoat lyhythihaiset hankinnat on Mainion kivinen paita Keltaiselle ja Mini Rodinin vihreä pantteri Vihreälle. Enemmänkin olisin mieluusti hommannut, mutta ei. Shortseja ostin tosiaan pinon H&M:ltä, joten voinen perata kaapeista sellaisia uskomattomia 86/92 tai 98/104 kokoisia, jotka edelleen menee pienimmällä päälle :D

Oottekos stokanneet kesävaatteita alesta? Tänä kesänä niitä ei ole kyllä tarvinnut, mutta ehkä joskus...

Terkuin
Miima